tiistai 8. lokakuuta 2013

Hei kuulkaas..

Tulevia blogikirjoituksiani voi lukea suoraan täältä -> http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/ !

Fitlandia on naisten liikkumisen ja terveellisen elämäntavan sivusto. Fitlandian tavoitteena on saada naiset innostumaan ympärivuotisesta terveellisestä elämäntavasta. Fitlandiassa voi myös lukea kahdeksan muun naisurheilijan blogeja! Käyhän tutustumassa.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kisat nähty.

MM-kisat ohitse! Osaltani ei suurta onnistumisen kiljuntaa kuulunut vaan pientä pettymyksen tuhinaa. Oman jalka oli totaalisesti kesän huonoin ja varmasti aikaisemmin sairastettu tauti ja 3 vkon treenitauko vaikutti luultavasti lauantaiseen kuntoon. Kunto ei siis ollut kohdillaan ja vanha vatsavaivakin alkoi kolkutella 60 kilometrin ajon jälkeen ja jalat olivatkin sen jälkeen hoosiannaa. Pystynyt kaupunkikierrosta ajamaan enää edes lenkkivauhtia vaan meni lähinnä haahuiluksi.

Yritin kuitenkin pysyä ensimmäiset 60km kärjessä ja vilahdella telkussa. Mitään hävittäväähän minulla ei ollut kisaan osallistuessani. Kauden alussa ei ollut ajatustakaan, että olisin syyskuun lopulla osallistunut MM-kilpailuihin! Kokemus olikin kaikin puolin muuten upea! Toivottavasti ensi vuoden kuviot tuovat kuitenkin lisää poweria reiseimeihin ja pääsisin uudestaan edustamaan Suomea ehkä paremmalla valmistautumisella ja kunnolla!

perjantai 27. syyskuuta 2013

MM-kisat!

Blogin päivitys on jäänyt taas taka alalle! Kaikkea on tapahtunut. On ollut kisoja ja sairasteluita. Nyt kuitenkin olen Italian Toscanassa ja huomenna olen starttaamassa ensimmäiseen MM-starttiini. Ensimmäiset 60 kilometriä ajetaan niin sanotusti siirtymäajona Firenzen keskustaan ja siellä olisi luvassa (toivottavasti) viisi kierrosta erittäin kovalla 16 kilometrin radalla! Yhteensä siis 140 kilometriä. U23 poikien starttia katsoessani voin vain todeta, että porukka tulee olemaan aivan palasina ...

Huominen kilpailu on kuitenkin pelkkää plussaa kauden päätteeksi ja otan kaikki kilometrit vastaan jalkoihin, mitä huomenna saan ajaa. Toivottavasti monta. Kausi on ollut hieno, mutta ei sitä vielä näihin kisoihin päätetä! Kirjoittelen myöhemmin menneestä ja tulevasta! Nyt jalat kohti huomista!

tiistai 6. elokuuta 2013

Tarinaa

Kaikkea on taas ehtinyt tapahtua ja vaivaudun nyt niistä kirjoittamaan. Tukka putkella olen saanut taas mennä ja aikaisesta aamuherätyksestä, ilman kellon soittoa, sain inspiraation kertoa menneistä kisoista (eihän tässä mennyt kuin pari tuntia, kiitos kuvien, jotka eivät suostuneet latautumaan). Kisoja olen reilussa parissa viikossa ehtinyt ajaa Suomessa, Belgiassa ja Sveitsissä.

Pari viikkoa sitten kävin huvikseni ajamassa linja-ajon SM-kilpailut Helsingin velolla. Pääsin todistamaan muutamaa SE:tä päivän aikana ja näkemään kavereita pitkästä aikaa. Itse kisa eli linja-ajo lähti kyttäillen käyntiin. Itsekin odottelin ensimmäistä iskua, joka tuli noin kuuden kierroksen ajon jälkeen Riikka Pynnösen toimesta. Isku tuli puolen kierroksen jälkeen kiinni ja kokeilin omaa onnea heti perään. Seurakseni sain Pia Pensaaren, jonka kanssa ajoimme vuorovetoa. Välissä taisin vetää muutaman Piankin vetovuoron, koska olin sen verran nössö ettei huvittanut yksinään koko matkaa ajaa.. Lopussa kuitenkin kiri irtosi mukavasti ja pääsin tuulettemaan ? ensimmäistä ? ratakultaa.

Helsingistä otin hatkat hopeiseen batman mobiiliin ja kävin Turussa Linnea luona kahvilla. Turusta matkustin bussilla kotiin. Kotona odottikin jo hieman mieltäkin painava pakkaus kohti Belgiaa/Sveitsiä ja Bigla cycling teamia..

Matkustin 22.7 maanantaina 13 tuntia Porista Gentiin. Ei ollut mikään lepopäivä, huhhuh. Saavuin noin 35 asteen helteeseen, joka tuntui suhteellisen lämpimältä, kun Porissa oli samana päivänä ollut se 15 astetta.

Samassa kelissä ajettiin myös seuraavan päivän kisa Strijpen-Zottegemissa. Kärsein kisassa ihan huolella ja join varmaan viisi juomapullollista vettä noin 80 kilometrin matkan aikana. Järjestäjät lyhensivätkin kisaa muutamalla kierroksella, kun oli niin kuuma. Kisasta ei muuta kerrottavaa tuloksellisesti kuin että rengas meni noin viisi kilometriä ennen maalia.

Kisan jälkeen oli tiedossa pari päivää lenkkeilyä ja Gentiin tutustumista. Gentistä taisikin tulla tuon reissun päätteeksi uusi lempikaupunkini Belgiassa. Kaupunki on todella kaunis ja suosittelen käymään siellä jos Belgeihin joku vahingossa joskus eksyy.

Turisteilun jälkeen kisaa ajettiin Bambruggessa. Bambrugessa kilpailu lähti osaltani niin että tutustuin reittiin ensimmäisen kierroksen ajan, kun ei ollut mitään hajua millainen reitti olisi kyseessä. Toisella kierroksella taas tykiteltiin ihan huolella ja huomasin olevani irtiotossa. Loppujen lopuksi irtiottoon irtaantui yhdeksän kuskia ja sillä lähdettiin puskemaan eteenpäin. Muutama putosi ajon edetessä takaisin pääjoukkoon. Itsellä jalka tuntui suhteellisen vahvalta ja viimeisillä kierroksilla hallinnut sade tuntui nostavan omaa tahtoa voittaa. Tietenkin viimeisellä kierroksella takavanteeni klinkku halusi aueta. Tietysti muut iskivät heti , kun näkivät minun pysähtyneen. Kiekko paikalleen ja takaa-ajoon. Viiden kilometrin tempoaminen ei kuitenkaan riittänyt ja olin tuloksellisesti kuudes. Harmitti.

Seuraavana päivänä kisailtiin Lebbekessä. Kisa sujui jotenkin nihkeästi, mutta silti löysin itseni muutaman kierroksen ajan irtiotosta kärjessä. Tuo ajettiin kuitenkin kiinni ja lupasin vetää viimeiset hetket tiimimme toiselle tytölle. Siinä kävi kuitenkin niin että vetämäni kuski jäi kuitenkin pahasti pussiin porukan keskelle ja itse pääsin hyvästä nousemaan välistä kohti kärkeä. Kiri lähti hyvin ja tuloksena voitto. Voitto vähän lievensi edellispäivän harmitusta. :)

Kolmantena kisapäivänä kisasimme Haaltertissa. Tuolla jo suomityttökin oli tottunut kuumaan keliin ja ei tuntunut enää niin ahdistavalta kisata 35 asteen helteessä. Irtiottoja ei tuossa kisassa helposti päästetty, paitsi kaksi. Viimeisellä kahdella kierroksella pääsi kampea vähän nostamalla kärkeen kaksi erillään ajavaa kuskia. Nämä kaksi ottivat ensimmäiset kaksi podiumpaikkaa ja itse koitin vielä saada sitä viimeistä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tuloksena neljäs sija.

Haaltertin jälkeen matkustimme tiimin bussilla Sveitsiin. Majoituin ja edelleen olen yhden tiimimme kuskin luona. Tänne päästyäni sain myös BMC pyörän käyttöön ja se tuntuu persuksen alla hyvältä. Myös kuvauksissa pääsin käymään. Kortteja odotellessa..
Kisakoneet.
Uusi Bemcuni pääsi koitokseen Oltenissa ajetussa kriteriumissa. Koitin onneani heti ensimmäisellä kierroksella ja pääsin irti pääjoukosta. Eroa pääjoukkoon tuli tasaisesti. Minulle huudettiin, että olen 45 sekuntia edellä kunnes taivas niin sanotusti räjähti ja alkoi satamaan ja ukkostamaan. Otin kurvit vähän iisimmin ja koitin muuten pitää vauhtia yllä. Yllätyksekseni maalivaate vai mikä lie pumpattu juttu kaatui maaliviivan päällä. Siinä sitten vähän cyclocrossia piti harjoitella hyppimällä sen yli. Parin kierroksen ajelin vielä ja sitten tauluun ilmestyi, että viisi kierrosta maaliin. Ajoin kierrokset ja pääsin ykköspodiumille.


Vaikka näissä jutuisssa en tiimikavereista kauheasti puhunut niin on se vaan hienoa olla osa tätä tiimiä! Kaikki pelaa ja hoituu. On hauskaa, mutta otetaan kisat kuitenkin sen verran vakavasti, että parhaamme yritetään. Ei mitään turhaa itkemistä turhista asioista tai yritetä olla parempi kuin joku muu. Kaikki ovat tasavertaisia ja kaikkia autetaan parhaansa mukaan.

On sitä Sveitsissäkin käyty heilumassa kameran kanssa Alpeilla.. Ens kerralla pyörällä! Pliis..
Tänään mahdollisesti menen illalla radalle ajamaan.. Huih. Katsotaan miten sujuu ja uskaltaako sitä sinne ylös kivuta ollenkaan..

Kuvia lisää myöhemmin, kun kaikki näyttää lagaavan :D

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

U6

Kuvia U6 selta Lahden perheen, Jorin ja omasta kamerasta!



Prologin jälkeen. Hymyilytti !

Prologin jälkeen. Anna junioreitten kärjessä ja meikä 0,1sek jäljessä Eliten voittajaan.
Prologin palkintojenjako.


Ekan maantie-etapin lähtö!

Anna Lahti tiukasti oikealla heti lähdössä :) Hyvä!

Eka maantie-etappi. Kukaan ei uskalla peesata mua..

Korttelissa jonotusta.

Korttelin kiri. Aika takana vielä 15m ennen maalia...
Vilpun, Viivin ja Hiskin painostuksesta Air Attack päässä korttelia.
Vilhelmiina "korttelitykki" Suvisaari. Mun lettikampaus pääs vähän lässähtämään, mut onneks Vilpun tukka on kunnos!

"Suihkun" jälkeen. Taisin haista autossa aika mielenkiintoiselta..
Yllättäen sadekelin etapilta ei löydy yhtään kuvaa, heh... Nyt jos kävisin Jazzeilla pyörähtämässä! Viime kertaa en edes muista, vaikka kyseinen katu/alue sijaitsee noin 1,5km päästä kotoa..